tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hiihtotauko Levillä - Sammun tuvalla



Pääsiäisen aikaan moni vielä kävi hiihtämässä laduilla tai meren jäällä. Kevätaurinko kuitenkin sulattaa etelän latuja kovaa vauhtia. Niin kovaa, että kohta taitaa olla aika kaivaa lenkkitossut naftaliinista.
Sitä ennen voi kuitenkin vielä fiilistellä Lapin hiihtomuistoilla.
Pienen porotilan kahvila Sammun tupa on Levin hiihtolatujen valopilkku. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se edustaa lappilaista historiaa.





Tuoreet munkit ja kuuma kahvi maistuvat hiihtäjille pienessa tuvassa, takan äärellä.


Sormien ja kehon "sulaessa" katse kiertää kameran kanssa tuvan yksityiskohdissa.




Hiihtoreppu saa lisää painoa, kun mukaan on pakko ostaa tilan isoäidin tekemään kaarnikkamehua (variksenmarja) sekä paksut valkoiset villasukat.




Vielä porstuassakin on perinteitä tallennettavaksi. Jäkälät ikkunanvälissä edustavat entisajan ekoajattelua.


Ja ei kun taas matkaan... liian pitkään ei voi levätä, tai kylmä yllättää.


Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti