perjantai 29. syyskuuta 2017

Reykjavikin upea konserttitalo Harpa


Reykjavikin ja koko Islannin musiikkimaailman ylpeys on musiikkitalo Harpa. Sen rakentaminen alkoi taloudellisen nousukauden huumassa ennen Islannin surullisen kuuluisaa pankkikriisiä. Rahavirtojen ehtyminen keskeytti välillä myös Harpan rakennustyöt. Lopulta Islannin valtio ja Reykjavikin kaupunki jakoivat talon omistuksen ja rakennuttivat sen loppuun. Ja kun talo lopulta vuonna 2011 valmistui, se on ollut täyskäytössä koko ajan. Harpa on myös yksi suosituimmista Reykjavikin turistikohteista.


Harpa suunniteltiin jo alun perin monitoimitaloksi, joka toimii sinfoniaorkesterin, oopperan, baletin, kamarimusiikin, elokuvien, musikaalien ja rock-konserttien näyttämönä. Akustiikka ja tilat taipuvat moneen. Talossa isännöidään myös kongresseja.


Nimi Harpa on monikerroksinen. Se tarkoittaa harppu-soitinta. Lisäksi se on kaunis ja suosittu islantilainen naisen nimi. Kolmas merkitys löytyy kalenterista: Harpa tarkoittaa Islannin muinaisen kalenterin ensimmäistä kesäkuukautta ja juuri tuon kuun aikana Harpa myös aikanaan avattiin.





 Harpan suunnitelma syntyi kilpailun pohjalta. Kilpailun voitti tanskalainen Henning Larsenin toimisto. Upean lasisien julkisivun suunnitteli taiteilija Olafur Eliasson, jolla on juuret Islannissa.


Varsinainen ulkoseinä on mustanpuhuvaa betonia. Se on saatu näyttämään laavalta ja ajatuksena on ollut kaapata vieraat ikään kuin tulivuoren sisään. Ytimen ympärille on rakennettu mahtava lasinen seinä, joka jo itsessään on jättikokoinen taideteos.


Kahdekanskulmaisista kolmiulotteisista laseista muodostuva fasadi on lisäksi huikea rakennustaidon näyte. Jokaisessa kuutiossa on oma led-valaisin ja seinä valaistaan joka ilta. Valaitus ohjelmoidaan automaattisesti ja sitä vaihdellaan tilanteen mukaan. Tarjolla ovat kaikki sateenkaaren värit.
Aurinkoisella säällä lasiseinän läpi siilautuvat kauniit auringosäteet aulan lattialle.




Neljä salia on nimetty Islannin luonnon mukaan. Ensimmäinen sali, johon pääsemme on nimeltään Norðurljós - revontulet.


Hallissa järjestetään mitä erilaisempia konsertteja. Lisäksi se toimii myös Reykjavikin sinfoniaorkesterin harjoitussalina. Visiittimme jälkeen saliin oli tulossa lahjakkaiden nuorten soittajien harjoitukset - ohjelmistossa oli vaativa Igor Stravinskin Kevätuhri.


Puiset akustiikkalevyt oli suunniteltu sinfoniaorkesteria varten. Taustalla löytyi ääntä vaimentavat kankaat, joita käytettiin esimerkiksi rock-konserteissa.


 '
Nimensä mukaisesti revontulisalin saattoi valaista pohjoisen taivaan väriloiston mukaan. Kertakaikkiaan vaikuttavaa.





Yläkerrassa oli suuri konserttisali. Siellä oli käynnissä illan konsertin sound check, joten kuvaaminen ei ollut mahdollista. Punaiseksi valaistu sali valmistautui jazziin - Ella Fizgeradin 100 v. muistokonserttiin. Soundit olivat sen mukaiset, lavalla Reykjavik Big Band.




Ison konsettisalin vieressä on kokonainen akustiikkahuone, jonka tehtävänä on milloin vaimentaa, milloin antaa sopivaa kaikupohjaa. Jazzia varten oli laskettu alas seinänkokoisia vaimennuskankaita.





Musiikillista makua saimme kamarimusiikkiin sopivassa pienessä salissa. Istuimme kuulemaan musiikillisen johdatuksen saagojen saaren historiaan. Seurueessamme olevien ammattimuusikkojen kanssa vierailu Harpaan tuntui aivan uskomattoman hienolta ja opettavaiselta, ja se huipentui upeasti musiikkiin.


Keltainen ja harmaa ovat aulatilojen sisustukselliset värit.


Lämpiötilaa kutsustaan tuttavalliseksi pizzasliceksi. Se on muodoltaan kolmiomainen.


Lämpiöstä ja koko talosta avutuu upea maisema pohjoisen siniselle merelle ja välillä sumuunkin verhoutuvalle, komealle Esja-vuorelle. 




Sisustuksen tarkka väriskaala toistuu myös neuvottelutiloissa ja ala-aulan kahvilassa sekä sen keittiössä.


Illan tummuessa Harpa saa huokaisemaan ihastuksesta. Se syttyy väriloistoon.


Lisätietoja ja ajankohtainen ohjelmatarjonta: www.harpa.is


Terveisin,


1 kommentti:

  1. Onpas upean näköinen seinä, ei varmasti ole ollut helpoin lasiseinä asentaa. On upean näköinen myös illalla noiden Led-valojen ansiosta. Pitääpä käydä tämä katsomassa kun tuonne eksyy. https://www.gfservice.fi/asennuskalusto

    VastaaPoista