tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lounaalla Telliskiven Lentävässä lautasessa

Lendav Taldrik - Lentävä lautanen on minun ja ystäväni valinta lounaspaikaksi Tallinnan Telliskivessä vieraillessamme.


Lentävän lautasen menu yllättää.  Modernin laatikkotalon ja selkeän yrityslogon takaa paljastuu intilainen keittiö. Mietin, olisi lentävä matto olisi kuvannut ravintolan tarjontaa paremmin:)


Hyväksyimme intialaisen menun. Päädyin tandooriin, sillä minulle se edustaa mieluisinta intialaista. Ja tästä valinnasta seurasi ravintolan toinen yllätys. Tandooria tehtiin hitaasti ja hartaudella - poikkeuksellisen hitaasti.  Lentävästä lautasesta ei ollut tietoakaan.
Ruokahalu ei päässyt kasvamaan syödessä, mutta se paisui pahan kerran odottassa. Odotus kuitenkin palkittiin. Tandooriravut olivat erinomaisia.


Samoin kuin jogurttipohjainen, tandooriuunissa paistettu naanleipä. Ihanan rapeaa ja maukasta.


Viilentävä kurkkuraita oli tarpeen tulisten tandoorimausteiden tasoittajana.


Kuumana kesäpäivänä päädyimme ruokailemaan ravintolan terassilla, jonka sijaitsi vanhan rautatien kupeessa, muurit oli hauskasti jätetty kuin ikkunoiksi.


Terassin näköalana silmä bongaa startupeihin keskittyvää yritystoimintaa,
esittävää taidetta ja graffiteja - sulassa sovussa.
Yllättävä ja mielenkiintoinen kokemus. Juuri sellainen, mitä Telliskivessä voi kuvitella kokevansa.



Terveisin,

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tallinnan Telliskivi - uudet trendikorttelit vanhalla tehdasalueella

Olen vuosia tehnyt töitä Helsingin Kalasatamassa. Olemme toimistossamme saaneet katsoa, miten merkityksettömän tuntuinen, nurhuinen varasto- ja satama-alue on kokenut suuren muodonmuutoksen. Ensin valmistui metroasema. Suunnitelmat laajentuivat upeaan kauppa- ja asumiskeskukseen Rediin, jonka rakentaminen aloitettiin tänä keväänä. Alueen laidalla elää uutta elämää ainutlaatuinen Tukkutori, tukkukaupan keskittymä, jonka kupeeseen on syntynyt myös Teurastamon luovat korttelit pop-up ravintoloineen ja myymälöineen.

Samantyyppinen kehitys näkyy myös Tallinnassa. Pohjoinen satama Kalamaja alkoi joitakin vuosia sitten kehittyä trendikkääksi kaupunginosaksi, johon paikallinen, trendikäs nuoriso pakeni vanhassa kaupungissa pyöriviä turisteja. Kalastajien, luotsien ja satamatyöntekijöiden asunnoiksi alun perin rakennetut vanhat talot ovat heränneet uuteen eloon luovan työn tekijöiden koteina. Mukana ovat seuranneet baarit, ravintolat, galleriat ja putiikit. Nyt Kalamajan kupeessa oleva vanha Telliskiven tehdasalueen rakennukset on otettu uuteen käyttöön. Paikalliset trenditietoiset suosivat juuri Telliskiveä. Sieltä löytyy myös yksi kaupungin parhaisiin kuuluvista ravintoloista, Kolm Sibulat, kolme sipulia, Telliskivi 2 (kesälomalla heinäkuussa).



Pidemmälle edettäessä löytyy Telliskivi 60:n kortteli, jossa sijaitsee suuri ravintolakeskittymä. Heti portin kupeessa on moderni ravintola Trühvel.


Kontrasti on melkoinen, sillä olemme saapuneet alueelle vanhan torin kautta. Torin tunnelma oli kuin 50-luvulta.



Vanhat huonokuntoiset tehdasrakennukset eivät myöskään lupaa mitään erityisen odotettavaa, ellei todella tiedä, mitä alueella on.


Lopulta päädymme Telliskivi 60 portista sisään ja löydämme ravintolamaailman ytimeen.


Ravintola F-Hoone on hyvin suosittu. 



Lendav Taldrinkissa, Lentävässä Lautasessa on hieman yllättäen intilainen keittiö.



Kivi Paber Käärid tarjoaa ison valikoiman gluteenittomia aterioita.


Alueella on myös baareja, kuten Pudel ja Troo-kukkobaari.




Uudenlaiset putiikit ja kahvilat ovat myös koukuttavia. Alueella liikkumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa.



Kodin sisustus on yksi alueen putiikkien teema. Myös pop-up putiikit ovat suosittuja.



Terveisin,