torstai 27. kesäkuuta 2013

Jurmon kesä kukkii

Jurmon kesä maalaa kuvan mitä kauneimmasta saaristoluonnosta. Linnut, kukat ja perhoset kuuluvat kuviin.
Usein on aurinkoista, mutta luonto on kaunis ja vehreä myös sateella ja tuulen tuivertaessa.






Rantaniityt vanhan ajan malliin.



Variksenmarjat tuorean vihreänä katajien kumppanina.




Korppoosta tulleen ylämaan karjan on hyvä laiduntaa kukkaloiston keskellä. Ystävällisen oloiset vieraat tekee mieli kiertää vähän kauempaa, sarvet kun vaikuttavat pelottavan teräviltä.
Lähellä laidunmaita on myös lumpeita kasvava suolampi.
Tarina kertoo muinoin lehmien hukkuneen siihen. Ehkä moderni karja osaa olla varuillaan.






Kissankäpäläpeltoja silminkantamattomiin...






Usin alpakkaherra, Spiidy on saarella vierailemassa kesän ajan. Ja toivomus on,
että saaren tyttöalkapat saisivat jälkeläisiä.



Kakkarat ja kämmekät....





Vihreä metsä - kuin eri maailmasta





Loistava peltolaidun myös saaren lammaskatraalle, joka oli talven aikana kasvanut.




Suolaista ja makeaa... kuin tämän voisikaan unohtaa....







Myös ruokapöytään piti kerätä pihan leinikkejä savukalan karuutta sulostuttamaan.
Luontoretken päätteeksi nautitiin vielä marjaisa juhannuskakku.


Terveisin,