Pariisilainen brasserie La Coupole juhla-asussaan

Pariisin Montparnassen huvi- ja ravintola-alueen ihanat brasseriet  ovat Le Dome ja naapurissaan sijaitseva La Coupole. Molempi parempi, mutta La Coupole on vienyt minun sydämeni. Vastapäätä ruokailijoita kutsuvat myös tunnetut La Rotonde ja Le Select, mutta La Copole voitti meidät:).
Sinne siis suunnattiin.

Näkymä La Coupoleen avautuu heti Vavinin metroasemalta Boulevard du Montparnasselle noustaessa. Sitä ei voi olla huomaamatta - ei ainakaan sen  juhlaloistossa. 

Aamiaisesta aamun pikkutunneille auki oleva brasserie on mitä pariisilaisin. Täynnä elämää ja puheen sorinaa. Muotimaailma ja taitelijat ovat alun perin tunnelman aikaansaaneet. Salin keskellä on upea maalaus "kupoli" ja se alla pyörii hiljaa näyttävä veistos. Paitsi nyt, koska jouluvalojen vuoksi veistos oli lukittu paikoilleen.

Salin tohinaa katsoessan voi mielessään eläytyä mennen ajan taitelijayhteisöjen tunnelmaan. Hienoa on myös huomata, että illan aikana sali täyttyy viimeistä paikkaa myöten. Ihmisten kirjo on laidasta laitaan. Kaiken ikäisiä, kaiken näköisiä, koko maailman kansalaisia, vaikka alkuillasta otettu kuva ei koko totuutta kerrokaan.

Hauska tarjoilijamme oli löytänyt salin toiselta puolelta toisen suomalaisseurueen ja kävi välillä kysymässä meiltä käännöksiä ruokalajeihin. Vastaavasti hän saattoi yllättää meidät sanomalla selvällä suomella "hummeri". Tahto hauskuttaa oli niin aito, että se meni sydämeen, vaikka ilmankin olisi selvitty.

Herkullisessa merilautasessa oli kaikki ennallaan. Tästä La Coupole on tunnettu ja tässä se on parhaimmillaan. Ja tarjoilija tietysti kutsui naapuritkin nauttimaan:)

Astiat sen sijaan olivat muuttuneet. Harmikseni totesin, että en enää voikaan täydentää art-deco kauden kuppisarjaa ostamalla niitä mukaan ravintolan pienestä putiikista. Putiikki oli pantu kiinni ja astioissa oli siirrytty standardeihin. Ajat ovat kovat, ei kai muuta voi todeta.
Jälkiruokaleivokset olivat kyllä hyviä ja lehteviä, tylsistä lautasistaan huolimatta:)

Haikein mielin jätin taas La Cuopolen odottamaan tulevia Pariisin visiittejä.

Juuri tämä ravintola oli oikea valinta viimeisen illan ruokailua varten.

Siinä tiivistyi kaikki, mistä Pariisissa pidän!

Kotona saatoin kuitenkin siemailla vaniljakahvia "vanhaan" aikaan ostetuista La Coupole kupeista. 

Niistä tuli yht'äkkiä korvaamattoman arvokkaita, koska niitä ei enää saanut lisää. 

Terveisin,

Pariisin Pompidou-keskus elää eri tunnelmissa eri vuodenaikoina

Centre national d’art et de culture Georges-Pompidou, tuttavallisemmin Pompidou-keskus kuului vuodenvaihteen Pariisin viisittimme ohjelmaan. Pariisia aikanaan kuohuttanut taidelaitos on vakiinnuttanut paikkansa ja maastoutuu Seinen oikean rannan rakennelmiin. Se on Euroopan suurin modernin ja nykytaiteen museo ja kulttuurikeskus.

Talvisen sään tuoma apea tunnelma ei kuitenkaan sopinut laitoksen ennakkoluulottomaan linjaan.

Ihmisten jonottaessa keskukseen ja siinä sijaitsevaan kirjastoon pääsyä kahdessa pitkässä, yli edessä oleva aukion ulottuvassa jonossa, marssivat sotilaat näyttävästi ilmaisten olemassaolonsa.

Ehkä tämä näky lisäsi jonossa värjöttelijöiden sisäistä turvallisuuden tunnetta,
mutta mieltä se ei piristänyt.

Sisälle päästyämme vaihtuvien näyttelyiden gallerioissakaan ei oikein päässyt irrottelemaan.

Saksalaiset sodan kauhuja käsittelevät Anselm Kiefein teokset eivät luoneet sellaista tunnelmaa.

Koko seinän kokoisissa teoksissa yhdistyivät erilaiset tekniikat ja kolmiulotteiset esineet.

Tunnelma toi mieleen toisen maailmansodan.

Contemporary art -näyttelyn kohdalla sitten vähän helpotti. Kiireisen aikataulun vuoksi kierros jäi kovin lyhyeksi, mutta muutamia poimintoja ehdimme kuitenkin katsoa.

Alla oleva teos oli minusta erittäin tuttavallinen. Se kuului sarjaan "kaksi marjaa" viime syksynä kotipihalleni ilmestyneen pihakivi-installaation kanssa.

Maapallon tilanteen kurjistuminen on ollut esillä jo kauan. Vanha teos voisi olla uusi.

Yksi teema oli nostaa esittää taidetta, jolla haluttiin julistaa suurella volyymillä ja seinän kokoisilla teoksilla.

Kevympi tunnelma syntyi "kaikki tarvitsemasi" pallot teoksesta. Yhteen jonoon oli koottu pallon muotoisia esineitä suuruusjärjestykseen.

Palloteos teki mielenkin iloisemmaksi. Sen myötä oli pakko kaivaa valokuvakätköistä pari aikaisemmin ottamaani värikkäämpää ja iloisempaa valokuvaa Pompidou-keskuksesta ja sen edessä olevasta aukiosta, joka on täynnä elämää.

Kesällä tunnelma oli toinen. Se hullu ja leikkimielinen.
Siniset ilmanvaihtokanavat, vihreät vesijohdot ja keltaiset sähkölinjat sekä punaiset liukuportaan ja kulkuväylät toimivat keskenäään sulassa sovussa - kuin funktionaaliset taideteokset.

Isot valkoiset putket ovat maanalaisten alueiden ilmanvaihtokuiluja. 

Lopuksi vielä design-näyttelystä pari hienoa, modernia huonekalua: penkki ja apilapöytä. 

Pompidou-keskuksessa on yli 100 000 taideteosta, joten jokainen visiitti on vain pintaraapaisu johonkin aihealueeseen. Tällä kertaa keskityimme vaihtuviin ja contemporary näyttelyihin ja esimerkiksi museon pysyviin nykytaiteen maalauskokoelmiin tai uusmediaan emme ehtineet nyt tutustua lainkaan. Aina on hyvä jättää syitä palata Pariisin:).

Terveisin,

Pariisin Palais de Tokyo on yksi Euroopan suurimmista nykytaiteen estradeista

Alun perin Pariisin 1937 Maailmannäyttelyyn, Seinen rannalle rakennettu Palais de Tokyo on historiansa aikan toiminut elokuvakouluna, arkistona ja lyhyen aikaa jopa asunnottomien kotina.

Vuodesta 2002 se on ollut Pariisin upeana nykytaiteen estradina (contemporary art), sillä museoksi sitä on vaikea kutsua. Paikassa voi hienoihin näyttelyihin tutustumisen lisäksi hankkia kaupungin parhaat taidekirjat ja lehdet sekä nauttia hyvästä ruoasta puolesta päivästä keskiyöhön saakka.

Joitakin vuosia sitten tila oli kymmenen kuukautta suljettuna. Se remontoitiin täysin ja näyttelytila lähes kolminkertaistettiin 22.000 neliöön.

Paikan ilme on  raffi ja keskeneräisen oloinen, berliiniläisen betoninen. Kirjakauppa ja kahvila ja kuuluvat oleellisina osina kokonaisuuteen.

                                  Aulatilassa on roikkuva taideteos, joka välillä savuaa.

Aulassa voi myös leväthää matoille ja lattiatynyille. Aulaemäntä hoitaa asioita rivakasti rullaluistimet jalassa. Pyrähtää paikalle ja katoaa taas parilla potkaisulla.

Ranskalaiset muistavat aina lapsensa ja heidän taidekasvatuksen. Aika inspiroiva on aulan lastennurkkaus. Itsekin olisin voinut osallistua luovaan hetkeen tässä miljöössä.

Palais de Tokyossa ei ole pysyviä näyttelyitä. Sen sijaan siellä järjestetään 30-40 erilaista tilapäistä näyttelyä vuodessa. Yksi tavoite on antaa mahdollisuus nuorien ranskalaistaiteilijoiden esittäytymiselle. Mukana myös maailman tähtiä.

Visiittini aikana tila oli kokonaisvaltaisesti John Giornon.

Hulppeassa pyöreässä huoneessa otettiin seinän kokoisella kankaalla kantaa maailman kriisipesäkkeisiin. Vaikuttava kokemus varsinkin tilanteessa, jossa myös Pariisi pelkäsi terroristi-iskua.

Ulkoterassilla, historiaa hehkuvan pylväikön varjossa on kesäisin suuri itsepalveluravintola ja sisällä toimii  ympäri vuoden Tokyo Eat, trendiravintola, joka yhdistää maailman makuja ranskalaiseen keittiöön.

Alla olevan kuvan olen napannut muutama vuosi sitten kesäaikaan Seinen rannan suunnasta.

Terassilta avautuu mahtava näköala joen rantaan ja Eiffel-tornille.

Tokyo Eatin teollisuushallia muistuttavan tilan katossa roikkuvat lamput näyttävä ufoilta. Myös huonekalut ovat nykydesignereiden käsialaa.

Näyttelyt ovat suosittuja ja liput kannattaa varata paikan nettisivuilta etukäteen, 

jotta välttyy jonotukselta ovella.

Terveisin,

Café de Flore - Pariisin St. Germainin helmi

Pariisi on minun kaupunkini. On ollut sitä aina. Vuodenvaihteessa taisi tulla täyteen kolmaskymmenes visiitti kaupunkiin. Olen asunut kaupungissa lyhyitä aikaja ja pidempiä aikoja. Hotellissa, ystävien tyhjissä asunnoissa ja vuokralla. Olen systemaattisesti viettänyt aikaa eri kaupungiosissa ja pyrkinyt hahmottamaan niiden sielunelämää.

Seinen eteläpuolella, vasemmalla rannalla (La Rive Gauhe) sijaitseva Saint Germain des Prés on ylevä ja hillitty. Se tunnetaan kirjakaupoistaan, kahvikoistaan, vanhoista ravintoloista ja upeista kaupoista. Tunnelma on charmikas ja ehkä vähän ikiaikainen. Kerran kerroin pariisilaiselle ystävälleni viettäneeni koko päivän St. Germainissa ja hänen kommenttinsa oli - mahtoi sinulla on tylsä päivä!

Mutta ei ollut. Söin esimerkiksi yhdessä kaupungin vanhimmasta ravitoloista - Le Procopessa, joka on perustettu jo vuonna 1686 - siis 330 vuotta sitten. Tunnelma oli hämmästyttävä. Nautin kahviloissa hengailusta. Ja rentouduin.

Viimeisimmällä visiitilläni alueella oli vuodenvaihteen juhlatunnelma. Kastanjat tuoksuivat ja jouluvalot paloivat vielä ja kahvilat kutsuivat. Ensimmäisenä Les Deux Magots.

Legendaarinen Brasserie Lipp on ollut kirjalilijoiden, Seinen vasemman rannan älymystön ja kustannusbisneksen ikiaikainen kohtauspaikka.

Myös Café de Florella on pitkä historia seurapiirikirjailijoiden kantapaikkana. Filosofit Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir ovat siellä viihtyneet.

Antiikin jumalatarpatsaan mukaan nimensä saanut kahvila on syntynyt 1800-luvun loppupuolella. Sisustuksessa on 30-luvun tunenlma. Asiakkaat elävät tätä päivää.

Kirjallisuusbrändistä halutaan pitää kiinni nykyisessä kattauksessakin. Tarinaa kerrotaan tableteissä ja konvehdeissa. Ja juuri sitähän ihmiset haluavat ostaa kahvikupposensa kanssa. Se saa viihtymään.

Asia jota ihailen, ovat ranskalaiset tarjoilijat. Useimmiten he ovat miehiä ja aina niin ylpeitä työstään. Osaaminen näkyy kauas ja itsevarmuus huokuu saliin. Tässä yksi esimerkki: pulloa avatessa voi samalla viihdyttää muutaman pöytäseurueen vieraita. Tyylikkäästi.

Tänä päivänä Café de Floressa voi törmätä Karl Lagerfeldiin. Yksi masteron liikkeistä sijaitsee naapurustossa - ehkäpä esimerkiksi siksi.

Terveisin,