Tämä on tänä vuonna ensimmäinen visiitti lempisaarelleni, mutta jos kuluneen vuoden kiertoa katsotaan, niin neljäs. On kuopuksen hiihtoloma ja olemme täällä hänen aloitteestaan. Ei omena kauas....
Läksimme eilen matkaan Nauvon Pärnaisista. Lossimatkalla kohtasimme meren jään.
Mannerilman harmaus oli vallitseva tunnelma. Jäälautat ajeletivat päämäärättömästi.
Mitä kauemmaksi yhteysalus meidät vei, sitä vähemmäksi jää kävi. Avomeri oli vapaa.
Saavuimme auringossa kylpevälle Jurmon saarelle, tuulen tuiverrettavaksi.
Annoimme vaahtopäinä lyövän aallokon kuminan tyhjentää ajatukset. Vapauttaa luovuuden.
Tyttäreni ja hänen ystävänsä löysivät omat, jo tutuiksi tulleet kuvionsa, paikkansa ja innoituksensa.
Minä annoin kiireeni pysähtyä. Ihailin kyläyhteisön pysyvyyttä ja sen edustamaa rauhaa.
Me vain nautimme...
... ja illalla näimme Jurmon kuuluisan auringonlaskun...
Terveisin,
PS. Aikaisempia kokemuksiani ja tunnelmiani Jurmosta voit lukea
blogini aiheittain ryhmitellystä tekstiarkistosta "Jurmo" hakusanalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti