lauantai 19. toukokuuta 2012

Visiitillä Tallinnan uudessa merikeskus Lentosatamassa

TALLINNA

Viime viikolla Tallinnassa avattiin uusi suuri ja huikea merikeskus Lentosatama. Tapahtumaa uutisoitiin näyttävästi myös meidän medioissa. Niinpä Lentosatamaan oli ihan pakko päästä käymään Helatorstain Tallinnan visiitillä.

Lentosatama toimii arkkitehtonisesti ainutlaatuisissa, lähes satavuotiaissa vesitasohalleissa, jotka ovat maailman ensimmäisiä näin suuria raudoitetusta betonista rakennettuja rakennuksia. Ne tehtiin aikanaan täydentämään Pietari Suuren merilinnoitusta.





Englantilaisten Viron merivoimillerakentama 600 tonnia painava sukellusvene Lembit on museon ehdoton vetonaula. Vielä vuosi sitten alus oli vesillä ja paikalliset kiittelevät pitkään rakennetun näyttelyhallin nopeaa lopputoteutusta.






Pienen jonotuksen jälkeen Lembitiin pääsee tutustumaan myös sisälle.
Minäkin innostun, vaikka en yleensä pidä ahtaista tiloista.
Putkilossa on liikuttava päätään varoen.




Pieni pentri osoittaa, että aluksessa on syöty keitto- tai laatikkoruokaa.


Sukellusveneen ajamista voi näyttelyssä harjoitella
keltaisessa sukellusveneessä. Hauskassa pallossa, jossa meren äänet kohisevat taustalla.


Toinen arvokas näyttelyesine on kopio Short Type 184 -vesitasosta, jota Viron armeija käytti. Englannissa valmistettu Short Type 184 on ollut aikanaan ensimmäinen lentokonemalli, jolla on hyökätty vihollislaivaa kohti ilmasta laukaistavalla torpedolla. Näyttelyssä olevien simulaattoreiden kyydissä pääsee vieläkin koelennolle Tallinnan ylle.


Näyttelytila on sisustettu merellisesti ja hyvällä maulla.
Sinisen sävyt toistuvat kaikkialla, jopa wc-tilat ovat tyyliin sopivat.






Lentosatama sopii sekä lapsille että aikuisille. Ilmatorjuntatykit ja autenttiset sota-ajan viedot kertovat karua totuutta historiasta, mutta tarjolla on myös mukavaa osallistumista. Sukellusveneen ajamisen ja lentotason ohjaamisen lisäksi voi pukeutua historiallisiin, merihenkisiin vaatteisiin tai harjoitella navigointia Tallinnan lahdella veneiden pienosmallien avaulla. Paperista voi rakentaa lennokkeja ja kokeilla omaa ennätystään niiden lennättämisessä.

Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti