tiistai 18. tammikuuta 2011

Luistimilla suurkaupungeissa

KAUPUNKILIIKUNTAA

Talviloman lähestyessä olemme taas miettineet, mitä talviliikuntaa voisimme harrastaa tällä kertaa. Mieleen ovat elävästi tulleet aikaisemmat hiihtolmat. On hiihdetty kotiseudun metsissä tai lasketeltu pohjoisemman Suomen rinteillä. Ja pari kertaa on luisteltu suurkaupungeissa.

Pariisissa voi luistella joulukuun puolivälistä helmikuulle komean kaupungintalon edustalla, Place de l'Hôtel de Ville, lähellä Maraisin kaunista Place des Vosges -aukiota.

Luistelu on maksutonta, luistimen vuokraus maksaa muutaman euron. Mukaan raahatut omat luistimet takasivat meidän luistelunautinnon. Tunnelma oli hyvä ja suomalaisella luistelutaidolla erotuimme eduksemme. Jään huoltoon ei tosin panosteta samalla tavalla kuin mihin olemme kotimaassa tottuneet.




New Yorkissa luistelimme Manhattanin keskellä sijaitsevalla Rockefeller Centerin luistinradalla. Kohde on myös ehdoton nähtävyys, jos vierailee kaupungissa talvikaudella. Luistelurata on jäädytetty vuodesta 1936 lähetien. Se on auki lokakuussta huhtikuuhun ja joulun aikaan aukiolla voi ihailla myös kaupungin kuuluisinta joulukuusta.

Välillä radalla on ruuhkaa. Mekin saavuimme aluksi pahimpaan tungokseen, mutta palasimme uudelleen, kun kenttä näytti vapaammalta.  Myös hinnat vaihtelevat ajankohdan mukaan. 

New Yorkissakin suomalaiset luistelutaidot olivat valttia. Ehkä ei ollut edes ihan riskitöntä luistella kehnosti jäällä hoipertelevien suurikokoisten aikuisten seassa. Kuuluisat NHL-taidot eivät ainakaan tällä kentällä ole kehittyneet.






Terveisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti