Perjantain Helsingin Sanomat (20.1) valitsi matkaosiossaan vuoden 2012 matkakohteiksi seikkailun Euroviisumaa Azerbaidzanissa. Azerbaidzanin mutatulivuoret mainittiin maan erikoisimpana nähtävyytenä.
Matka mutatulivuorille oli mielenkiintoinen. Kolmeen kertaan meille sanottiin, että sinne ei pääse autolla ja meidän kannattaisi luopua retkiaikeista. Lopulta hotellissa ymmärrettiin, että härmäläiset eivät luovuta. Ne vaikka kävelevät kohteeseen ja kyllähän se kyyti sitten järjestyi. Ja tiukka kyyti olikin, kun saatiin reipasotteinen, rohkea nuori kuljettaja. Matka oli heittoista ja vähän pelottavaakin ahtaassa tilassa, mutta se kestettiin, kun kerran itse maailman ainutlaatuisimmille mutavuorille haluttiin. Välillä tie puuttui kokonaan, ja välillä keskellä tietä oli veden syövyttämä syvä monttu, joka piti kiertää kaukaa, kyseessä oli siis enemmän maastoajelu. Höykytyksen jälkeen sitten päästiin tulivuorille ja kuljettaja sanoi, että tämän pidemmäksi ei saa autolla ajaa. Se kun voi vajota mutaan... kiva.
Tuliperäinen maa syöksee uumenistaan mutaa samaan tapaan kuin Islannin kuumat lähteet tulista vettä tai tulivuoret laavaa. Kaspian meren rannan mutatulivuorilla maaperä on savista hiekkamaata, josta nouseva vesihöyry sekoittaa mutavelliä. Tässä muutamia näkymiä.
Retki ainutlaatuisille mutatulivuorille oli ehdottomasti kokemisen arvoinen kaikessa ektoottisuudessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti