sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Wallonwall näyttelyssä Berliinin muurilla

NÄYTTELY


Berliinin East Side Gallery Spree-joen rannassa on pisin yhtenäinen pala Berliinin muuria. Muuriin ovat tunnetut taitelijat maalanneet teoksiaan. Kerta toisensa jälkeen olen käynyt muurin reunaa kävelemässä ja ihmisten mietteitä pohtimassa.


Taannoisella visiitillä koin suuren elämyksen. Havahduin siihen, että vastaavia muureja rakennetaan maailmassa yhä ja Berliinin 1378 km pitkän muurin  ainutkertaisuus näyttää olevan sen saama suuri huomio meillä Euroopassa.

Valokuvaaja Kai Wiedenhöfer on vuodesa 2006 lähtien kuvannut maailman muureja ja nyt muurikuvat oli koottu näyttelyyn Berliinin muurin toiselle puolelle.




Kuva Laura Bruun


Berliinin muurin lisäksi kuvat liittyivät muureihin:

Irakissa, Baghdadin muuriin (700 km)
Pohjois- ja Etelä-Korean välillä olevaan rajamuuriin (248 km)
Kyroksella olevaan "Greenline"-muuriin (180 km)
USAn ja Meksikon rajaan (3141 km)
Marokon ja Espanjan välisiin  muureihin Ceuta ja Meilillä (8 + 13 km)
Israelin ja Palestiinan miehitettyjen alueiden väliseen muuriin (703 km)
Belfastin rauhan linjaan (15 km)

Wallonwall näyttelyn ja kuvaajan välittämä viesti on selkeä toivomus siitä, että maailman kriisit voitaisiin ratkaista neuvotteluilla ilman ihmisyyttä rajaavia aitoja.
Wallonwall -näyttelyn esilläoloa jatkettiin  ja se on ylhäällä ainakin vielä ensi viikon. Näyttelyllä on myös omat nettisivut.

Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti