lauantai 9. elokuuta 2014

Klovharussa Toven 100 v. syntymäpäivänä

KLOVHARU

Haru - eräs saari on kirja, jota olen yrittänyt metsästää divareista. Turhaan. Painos on loppu ja Toven muistelmat Pellingin edustan mökkisaarelta ovat päätyneet ihailijoiden hyllyihin eivätkä hevin liikahda.

Yhtä kauan olen myös suunnitellut retkeä tuolle saarelle, joka on normaalisti yhden heinäkuun viikon auki yleisölle. Ja juuri tuon viikon olen monena vuonna ollut viettämässä lomaa jossain kauempana. Mutta nyt onnisti! Tänä vuonna -  Toven 100 v. syntymäpäivän kunniaksi - saareen pääsi myös toisen viikon ajan.

Tänä aamuna siis hyppäsimme pellinkiläisen kalastajan kyytiin  ja pääsimme tuolle pikkuiselle, vihaiselle saarelle, niin kuin Tove itse kesäparatiisiaan kutsui.



Pellingin eteläkärjestä, Sturjanista on Klovaharun saarelle muutaman minuutin venematka. Kalastaja hoppuutteli meitä matkaan ennen kuin tuuli nousisi. Pitkän hellejakson jälkeen oli luvattu kovempaa tuulta ja Klovharu on tunnetusti vaikea paikka rantautua.

Veneen keula otti kiinni jyrkkään kalliorinteeseen, josta sitten kapusimme saareen. Parhaat rantautumispaikat olivat täynnä virallisempia retkiveneitä ja meidän oli tyytyminen siihen paikkaan, jonka kalastaja päätti valita. Etukäteen olisi sanonut, että tuosta kohdasta en pääse maihin. Mutta yllättävän jyrkkää kalliota ihminen sitten lopulta pääsee, kun oikein jotakin tahtoo:).

Karu saari on kaunis, vaikkakin kuuma kesäaurinko oli kuivattanut suurimman osan kukkaloistosta.


Meitä kuljettanut kalastaja tiesi kertoa, että Tove oli aluksi viettänyt kesiään veljensä kanssa läheisellä saarella, mutta veljen perheen kasvaessa Tove oli kaivannut enemmän omaa rauhaa ja ottanut Klovharun omaan käyttöönsä.



Paikalliset tiesivät kertoa, että saari on myös japanilaisten suosiossa. Meidänkin visiittimme aikana yksi vene oli tuonut japanilaisia Tove-faneja kesäpaikkaa ihailemaan.




Alun perin Jansson ja Pietilä rakensivat mökkinsä salaa, ilman rakennuslupaa. Sen piirrustukset ovat Tuulikki Pietilän veljen ja tämän vaimon, Reima ja Raili Pietilän tekemät. Ikkunat joka ilmansuuntaan olivat tärkeät. Mökki rakennettiin harjakorkeuteen mahdollisimman nopeasti, sillä Jansson ja Pietilä olivat siinä käsityksessä lain mukaan sitä ei olisi tuolloin tarvinnut purkaa vaikka rakennusoikeutta ei olisi myönnettykään. Myöhemmin viranomaiset myönsivät mökille myös virallisen luvan.






Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä asuivat saarella kesät vuosina 1964-1992. Tove oli kirjoittanut ikkunaan käsin lapun, jossa kertoi, että mökin avain riippuu oven yläpuolellä. Siis älkää särkekö ikkunoita, sulkekaa luukut.


Mökin koko sisätila on yhtenäinen tupakeittiö. Tutunnäköinen kulmakaappi on peräisin 60-luvulta
 - äitini mökillä on samanlainen. 


 

Tove Jansson työskenteli keittiön pöydän ääressä. Tässä mökissä ovat syntyneet myös monet suomalaisten rakastamista Muumi-tarinoista.



Mökin kirjoituspöytä kuului graafikko Tuulikki Pietilälle, joka oli myös sen itse, omin käsin nikkaroinut.



Suuri osa astioista on Toven ja Tuulikin ajalta. Vanhimmat 60-luvulta. Vanhan hellan päälle kerätyt keittoastiat muistuttavat emalin suosiosta.


Talon alapuolella, kaikelta piilossa ovat kallioon räjäytetyt kellari- ja saunatilat. Saunalta johti polku Toven suosimalle uimapaikalle saaren itäpäähän. Tove oli myös itse asetellut kiviä istuimiksi reitin varrelle.




Mökin kulmalla liehuu repaleinen lippu, joka laivakieleltä suomennettuna merkitsee "harua". Tove ja Tuulikki laittoivat lipun liehumaan aina paikalla ollessaan.




Pieni tupa on rakennettu saaren suojaan. Ja välillä suojaa on tarvittukin, sillä Virosta asti tulevat aallot löyvät välillä rajusti saaren rantaan.


Melkeimpä haikella mielellä jätin taakse saariseikkailun. Pieni saari jäi sydämeeni.



Lisää Toven saaresta voi lukea osoitteesta: http://www.tovejansson.com/saari.html

Terveisin,


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Tallinnan kahvila Josephine ja Pierre

TALLINNA

Hämyisä ranskalaishenkinen kahvila Vene-ravintolakadulla kutsuu ohikulkijoita jo kadulta. Minäkin päädyn ystäväni kanssa paikan lounasajan tarjontaan tutustumaan.


Kahvilan ilme on kuin Pariisin Montmartrelta - Amelién maailmasta.


Vitriini notkuu erilaisia herkkuja ja leivonnaisia. Erityisherkkua ovat käsin valmistetut suklaatryffelit, joiden resepti on tarkoin varjeltu salaisuus.


Art deco -tyylinen juliste kuvannee tanssijatar Josephineä charlestonin lumoissa.

Kaupungilla kerrotaan, että Josephine ja Pierre olisi kirjailija Sofi Oksasen lempikahvila Tallinnassa. Tiedä häntä. Pitäisi kysyä Sofilta. Mutta tyyli ja värimaailma voisivat kyllä olla kirjailijan mieleen.
Ja kahvilan pienissä nurkkaukissa istuu yksi ja toinen "wannabesofi"-kirjailijanalku muistilehtiöönsä riipustamassa.



Kahvi maistuu pariisilaiselle.

Vuohenjuustosalaatissakin on eurooppalainen sävy.

Salista voi bongata tyyliin sopivia vanhoja esineitä ja valaisimia.

 Myös terassi mattoineen ja liinoineen on tyylille uskollinen.

Café Josephine ja Pierre
Vene 16

Terveisin,

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Tallinnan Ravintola Elevantissa maistui Intia

TALLINNA

Päädyin ystäväni kanssa taannoisella Tallinnan visiitillämme ruokailemaan vanhan kaupungin Vene ravintolakadulle, numero viidessä sijaitsevaan Elevant-ravintolaan.

Intialaisten mausteiden tuoksu tulvi jo ovesta kadulle asti ja tuskin maltoimme nälkäisinä kavuta ylös tiukat kierreportaat.


Kannatti. Eteen avautui mielenkiintoisella tavalla sisustettu ravintola, jossa palvelu oli mitä ystävällisintä. Ilme oli omalla tavallaan räjähtänyttä - niin räjähtänyttä, että se vaikutti huolellisesti suunnitellulta ja valitulta. Ja sitä se varmaan olikin.


Ravintolaa oli kehuttu matkailulehti Mondossa mm. Viron ulkoministerin lempiravintolana. Ja vieraskirjassa näkyi kiitoskirjoitukset Suomen Valtionvarainministeriössä työskennelleiltä. Hyviin suorituksiin oli siis ylletty. Tyytyväisinä päädyimme lukemaan ruokalistaa.

Kuvissa sali loistaa tyhjänä, mutta todellisuudessa sen täytti sekalainen eri-ikäisten asiakkaiden joukko ja tilassa vallitsi kotoisa puheen sorina.


Kotoisa tunnelma, taivaalliset tuoksut, myönteiset odotukset ja päivän karttuma nälkä tekivät meistäkin suosiollisia asiakkaita....

 
... kaikkea piti kuvata, jotta malttoi odottaa ruokaansa.

 
Linssijauhoista leivotut ohuet papadum-leivät putosivat dippien kera nopeasti. Naan-leipien paistouunia ravintolassa ei ollut.
 
 
Ja vihdoin sitten tulivat pääruoat: lammasta, sieniä ja täyteläistä kermaista pähkinäkastiketta.
Kuvaaminenkin melkein unohtui:)
 
 
Jälkiruoaksi jäätelöä mango chutneyn kera.

 
Sosiaalisestikin ravintola oli taitava, mm. lapsille löytyi oma hauska leikkinurkkaus.


Ja illan päättyessä poistuimme viimeisimmäksi tulleina asiakkaina myös viimeisimipänä.
Samaan aikaan kuin yksi tarjoilijattarista, joka lähti töistä pariisilaiseen tyyliin skootterilla ja poistui Tallinnan vanhan kaupungin kujille vain hieman tummuvaan iltaan.

 
Terveisin,
 

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tukholman keväässä

TUKHOLMA

Tukholmaan on aivan ihana mennä keväällä, koska siellä kevät aina vielä aina piirun verran edellä. Ja sekös jos mikä innostaa lisää kesän odotusta. Niin tänäkin vuonna. Hiirenkorvat olivat jo puissa ja mikä hurmaavinta, kirsikkapuut kukkivat!

Kevät oli tietysti vallannut myös kaupat, sisustuksesta muotiliikkeisiin.
Uusia trendejä oli helppo päästä haistelemaan.

Auringossa kylpevät katukahvilat vetivät väkeä ulos sekä lounaalle että kahvitauolle.
Tällä kertaa minun pysähdyspaikkani oli lounaskahvila Cafe Bel Mondo, Olof Palmes Gatanilla.
Herkullisia lounaita ja leivonnaisia. Paljon paikallista yritysväkeä. Ja kansainvälinen tunnelma.
Pieni miinus siitä, että kaikki elektroniset laitteet olivat kiellettyjä. Paikka oli tarkoitettu kahvitteluun ja ruokailuun, ei työskentelyyn. Eikä varsinkaan opiskeluun (inga skolböcker).
Myös tavaratalo Pubin kahdessa kerroksessa toimivan hurmaavan ROOM-sisustusosaston kahvila on kokemisen arvoinen, trendikäs. Tällä kertaa minua ilahduttivat ROOMin satunnaisille tarvitsijoille osoitetut "Jobba på Pub" -työpisteet. Eipä sitten tarvinnut työskennellä kahvilassa.
Kolme eriväristä kahden hengen pientä työskentelynurkkaa täyttyivät ja tyhjenivät. Yhden kansoittivat kolme nuorta daamia, jotka selvästi rustasivat opintojensa ryhmätyötä. Toisessa "pukumies" kirjoitti kannettavallaan. Ja kolmas oli kuin minua varten, sähköpostien tarkistushetkeen.

 Lisää Tukholman kahviloita aikaisemmassa postauksissani tästä, tai aamiaisista tästä

Päivän kruunaus oli tietysti herkullinen ateria laivalla - Happy Lobsterissa.
Keväisiä makuja sielläkin nauttien.

Terveisin,
 

Synnyinsijoilla Djursholmissa kuului Käbi Laretein soitto

DANDERYD

Piipahdin Tukholman keväässä. Visiitti vei taas ajatukseni vuosien taakse synnynsijoilleni Tukholman Djursholmiin. Itse en muista seutua kuin myöhemmin näkemieni valokuvien perusteella, mutta paikan päällä on ollut ilo käydä katsomassa Norevägenin villaa, jossa asuimme ja Danderydin kirkkoa, jossa kastejuhlani vietettiin.

Iäkäs juristipariskunta asui pääosin Italiassa, terveellisessä Välimeren ilmastossa ja vuokrasi Djursholmin upeasta talostaan mielellään tunnolliselle suomalaisperheelle kodin. Äitini kertoi, että meillä oli talossa oma pieni asunto, mutta saimme käyttää myös isäntäperheen upeita saleja halutessamme. Suurimman osan vuodesta asuimme villan ainoina asukkaina. Se oli nuorelle opiskelijaperheelle unelmien täyttymys. Vain rasavillin tyttären edesottamuksista piti huolehtia tarkkaan. Pihalla oli fasaaneja ja riikinkukkoja, joita ajoin takaa innoissani.




Valokuvat kertovat, että vajaa kaksivuotiaana vietin vanhempien kanssa vappua Djursholmissa.
Remmikengät ja leuan alta sidottu hattu kuuluivat ajan tyyliin. Pupupallo oli pelottava ja äidin piti pitää sitä kiinni, ettei se sinkoillut tuulessa holtittomasti.


Äitini kertoi, että kävelimme usein naapurustossa olevan Ingmar Bergmanin talon ohi ja jäimme kuuntelemaan, kun hänen puolisonsa, pianisti Käbi Laretein soitto kuului puistotielle avoimesta ikkunasta. Kun suljen silmäni ja klikkaan alla olevasta videosta, voin päästä tunnelmaan.




Bergmanin ja Laretein poika Daniel Bergman syntyi kanssani samoissa maisemissa. Vanhoista kuvista päätellen hän opetteli kuvaamaan pihapiirien fasaaneja ja päätyi myös elokuvaohjaajaksi.
Me sen sijaan palasimme Suomeen - Savon sydämeen.


Muistojen siivittämänä kaivoin kirjahyllystäni vuosia sitten hankkimiani ja jo unohtamiani kirjoja. Päätin tutustua uudelleen ruotsalaisten suureen elokuvaohjaajaan.

Laterna Magica on Bergmanin oma, avoin muistelmateos. Kirjaa on kuvattu dokumentiksi ja draamaksi. Ja sitä oli varmaan myös ohjaajan elämä.
Jörn Donner toimi Bergmanin Oscar-palkitun elokuvan Fanny ja Aleksander tuottajana ja kirjoitti muistelmakirjan Bergmanista vuonna 2009.

Ollessaan Dagens Nyheterin elokuvakriitikkona Donner kirjoitti  Bergmanin elokuvista teoksen nimeltään Paholaisen kasvot. Tästä työstään Donner on itse kirjoittanut Suomen Kuvalehdessä:  "Kun olin muuttanut Tukholmaan tekemään työtäni Dagens Nyheterissä, ryhdyin kirjoittamaan Ingmarista kirjaa, joka ilmestyi vuonna 1962. Hän oli tuolloin naimisissa Käbi Laretein kanssa, asui omakotitalossa hienossa Djursholmin huvilayhdyskunnassa ja yritti päästä porvarillisen elämän makuun. Luulen, että Bergman alkoi jossakin määrin kunnioittaa minua nimenomaan siksi, että pidättäydyin käsittelemästä kirjassani häntä koskevia henkilöjuoruja."

Terveisin,

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kevätumilla Lapin lumossa

Monet ovat lähteneet pääsiäisen viettoon Lapin tuntureille viimeisistä hiihtoretkistä tai laskettelupäivistä nauttimaan.

Minulla oli ilo piipahtaa Saariselän tunturimaisemissa jo kuun alussa talven lumosta nauttimassa.
Tänä vuonna se tuntui erityisen hienolta, koska etelässä lumet sulivat poikkeuksellisen aikaisin.

Hiihtokelit olivat mitä parhaat. Aamuisin pakkasmittari kipusi vähän yli kymmenen asteen, mutta sää lauhtui auringon nousun myötä ihan parhaimmilleen. Rumakuru, Luulampi tai Joikun kota palautuivat mieliin hiihdon edetessä.

Lepo- ja ruokahetket tunturissa ovat aina tärkeä osa tarinaa. Höyryävä lohisoppa, munkit tai aidot Lapin voissa paistetu räiskäleet tuntuvat luonnon helmassa suorastaan taivaallisilta. Varsinkin jos kyytipojaksi saa porokahvia.


Tällä kertaa asuimme kelomökissä hieman kylän keskustan ulkopuolella. Ladulle pääsi kivuttomasti ja kauppaan kertyi sopivasti kävelykilometrejä. Hiihtolenkillä ei tällä kertaa näkynyt poroja tai riekkoja, kauppareissulla kylläkin. Turistina oli pakko piipahtaa myös kylän kauniissa kirkossa.


Hiihdon jälkeen illalla oli ihanaa istahtaa valmiiseen pöytään. Petronella, Kaltio, Lumi ja Siberia tarjosivat parastaan. Oli hienoa kokea yllätyksellisiä ateria-antimia perinteisten pororuokien rinnalla. Ehkäpä myös porovorsmack oli vähän yllättävä yhdistelmä. Hienoa, että kulinaristinen ote on haluttu säilyttää.

Lomalla hyvä ateria on erityisen tärkeä osa viihtymistä. Ja kuten haastattelemani lappilainen keittiömestari totesi - jos vieraat viihtyvät vierainamme viikon, emme voi joka ilta ei voi tarjoilla poronkäristystä. Sen haluaa kokea ainoastaan kerran -  Tällä kertaa en sitäkään.
Tosin ostin mukaan nuorisolleni kotiin tuotavaksi inarilaista paikalliskeittiössä valmistettua poronkäristystä - herkullista!


Minilomasen aivan ehdoton huippuhetki olivat revontulet, jotka pikkuhiljaa ilmaantuivat lauantaitaivalle mökkimme taakse yön pimetessä. Häkäräisiksi paikalliset niitä kutsuivat.

Miten hienoa niiden loimuamista olikaan katsella. Välillä ne nousivat muodostamaan taivaalle sateenkaaren tyyppisen kaaren ja välillä ne piiloutuivat puiden taakse kuin uutta ilmestymistä odottamaan.
Koko elämänsä kylällä asuneet paikalliset tiesivät kertoa, että sinivihreä väritys on tavallisin. Hekin olivat vain aniharvoin nähneet revontulien punaisen väriskaalan sävyjä.


Terveisin,

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hiihtotauko Levillä - Sammun tuvalla



Pääsiäisen aikaan moni vielä kävi hiihtämässä laduilla tai meren jäällä. Kevätaurinko kuitenkin sulattaa etelän latuja kovaa vauhtia. Niin kovaa, että kohta taitaa olla aika kaivaa lenkkitossut naftaliinista.
Sitä ennen voi kuitenkin vielä fiilistellä Lapin hiihtomuistoilla.
Pienen porotilan kahvila Sammun tupa on Levin hiihtolatujen valopilkku. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se edustaa lappilaista historiaa.





Tuoreet munkit ja kuuma kahvi maistuvat hiihtäjille pienessa tuvassa, takan äärellä.


Sormien ja kehon "sulaessa" katse kiertää kameran kanssa tuvan yksityiskohdissa.




Hiihtoreppu saa lisää painoa, kun mukaan on pakko ostaa tilan isoäidin tekemään kaarnikkamehua (variksenmarja) sekä paksut valkoiset villasukat.




Vielä porstuassakin on perinteitä tallennettavaksi. Jäkälät ikkunanvälissä edustavat entisajan ekoajattelua.


Ja ei kun taas matkaan... liian pitkään ei voi levätä, tai kylmä yllättää.


Terveisin,