Bosgårdin luomutilan luontopolulla modernin maatalouden ihmeitä kokemassa

PORVOO

Bosgårdin luomutila sijaitsee vain 8 km päässä kotoani. Se on varmaankin ollut liian lähellä, koska siellä ei ole tullut käytyä. Hiljattain olen ajanut tilan ohin pari kertaa ja vihdoin tänään päätimme mennä tutustumaan naapuruston kartanoon.

Kartano sijaitsee luonnonkaunilla paikalla, Pikku-Pernajanlahden länsirannalla. Se on 1600-luvulla saanut alkunsa viidestä rälssitilasta. 

Bosgård on kuten moni muukin uusimaalainen kartano aloittanut viljan viljelyllä ja maidontuotannolla. Myöhemmin tila kuitenkin siirtyi ensin kokonaan viljantuotantoon ja lopulta kokonaan Charolais-pihvikarjan jalostukseen.

Pari vuotta sitten tila muutettiin osakeyhtiöksi, jotka nuoret kartanonherrat: agronomiksi valmistuva Aarne Schildt ja metsäasiantuntija Marcus Walsh omistavat. Tila sai viime vuonna luomumerkin.
Tänä päivänä tilalla yhdistyvät matkailu ja eettinen lihantuotanto.

 Kulttuurihistoriallisesti arvokas pihapiiri kuuluu Museoviraston suojelukohteisiin.

Kauniiseen pihapiirin rakennukseen ollaan rakentamassa majoitustiloja.

Tilalle saapuessamme kuulimme ensimmäisenä "salimusiikkia" traktorin hytistä. Se varmaankin siivitti nuorta kuljettajaa päivän askareissa. Vähän myöhemmin nuori nainen huristeli vaudikkaasti toisella koneella ohitsemme. Nuoren sukupolven draivi näkyy tilanhoidon otteissa ja myös modernissa ymäristöajattelussa.

Taannoin Bosgårdissa ahkeroitiin pitkä pätkä perinne- eli riukuaitaa  tulevaan lammashakaan. Työ tehtiin talkoilla kokeen perinneosaajan johdolla. Ja päivän päätteeksi talkoolaisille tarjottiin kunnon BBQ-ateria.Seuraavan kerran tätä jaloa taitoa pääsee opettelemaan la 23.8 klo 11-17.

Tilalla on noin 250-päinen karja, jota ruokitaan tilalla itse tuotetulla luomurehulla. Eläimet elävät vapaana kesät talvet. Pelloilla vieljellään pääosin apilarehua sekä satunnaiseti kauraa ja härkäpapua.

Naudat ovat sosiaalisia eläimiä ja ne viihtyvät laumoissa. Vapaana elävissä nautayhteisöissä jokaiselle elämielle muodostuu erilaisia rooleja. Ne pitävät toisistaan ja yhteisöstään huolta liikuttavalla tavalla.

Esimerkiksi vaaran uhatessa vasikat kerätään ympyrään asettuvien emojen keskelle. Ja laumanjohtajat seuraavat jatkuvasti yhteisönsä tekemisiä.

Tilalla järjestetään suosittuja tilakierroksia, mutta vieraat pääsevät myös omatoimisesti tutustumaan ympäristöön ja luonnonlaitumiin hyvin merkityillä 1,5 km ja 4 km pituisilla luontopoluilla.
Luontopolut on toteutettu yhdessä Porvoon seudun lintuyhdistyksen kanssa. Ne ovat ilmaisia ja auki ympäri vuoden. Ja luontopolulle suuntasimme mekin...

Opimme, että Pikku-Pernajanlahti on kansainvälisesti arvokas lintuvesi ja se kuuluu Natura-verkostoon. Siellä pesii kymmeniä, myös harvinaisia lintulajeja. Hauskaa oli huomata, että juuri naudat pitävät rantavedet avoimina, jotta linnut voivat käyttää niitä. Luonnon yhteiseloa parhaimmillaan.

Bosgård on liittynyt kansainväliseen Itämeren BERAS (Baltic Ecological Recycling Agriculture and Society) -suojeluhankkeessa, jossa on Suomesta mukana yhdeksän kierrättävää maatilaa. Tilan rehut kasvatetaan viljelykiertoon kuuluvilla pelloilla. Lanta palautetaan takaisin niille pelloille, jossa rehut ovat kasvaneet ja laitumia ei lannoiteta keinolannoitteilla. Ravinteiden valuminen Itämereen on mahdollisimman pientä.

Pisimmällä luontopolulla voi tutustua mehiläisten kasvatukseen ja nähdä Husholmenin muinaisen linnapaikan, joka on luultavasti toiminut merirosvojen tukikohtana 1200-luvulla.

Kiinnitimme huomiota myös alueen upeisiin metsiin. Saimme tietää, että Bosgårdissa käytetään ns. jatkuvan kasvatuksen hoitomenetelmää, joka hyödyntää puulajien luontaista taimettumista pieniin aukkoihin. Poistamalla isoja puita oikealla tavalla tehdän kasvutilaa terveille pienille puille. Bosgårdissa järjestetään säännöllisesti myös jatkuvan kasvatuksen esittelyä asiasta kiinnostuneille.

Pihapiirissä on laadukas Deli-kauppa ja kahvila-ravintola, josta voi tilata pihvilounaita ja kahveja. Kaikki tilan lihatuotteet myydään suoramyyntinä suoraan tilalta tai tilan omasta nettikaupasta. Päätin, että minustakin tulee tilan asiakas.

Luontokierroksen jälkeen alkoi ruoka maistua ja päätimme herkutella pihapiirin kauniissa miljöössä. Charolais-pihviateriat grillattiin kesäkeittiössä. Palvelu oli joustavaa, myös erityistoiveita kuunneltiin poikkeuksellisen hienosti. 

 Terveisin,

Klovharussa Toven 100 v. syntymäpäivänä

KLOVHARU

Haru - eräs saari on kirja, jota olen yrittänyt metsästää divareista. Turhaan. Painos on loppu ja Toven muistelmat Pellingin edustan mökkisaarelta ovat päätyneet ihailijoiden hyllyihin eivätkä hevin liikahda.

Yhtä kauan olen myös suunnitellut retkeä tuolle saarelle, joka on normaalisti yhden heinäkuun viikon auki yleisölle. Ja juuri tuon viikon olen monena vuonna ollut viettämässä lomaa jossain kauempana. Mutta nyt onnisti! Tänä vuonna -  Toven 100 v. syntymäpäivän kunniaksi - saareen pääsi myös toisen viikon ajan.

Tänä aamuna siis hyppäsimme pellinkiläisen kalastajan kyytiin  ja pääsimme tuolle pikkuiselle, vihaiselle saarelle, niin kuin Tove itse kesäparatiisiaan kutsui.

Pellingin eteläkärjestä, Sturjanista on Klovaharun saarelle muutaman minuutin venematka. Kalastaja hoppuutteli meitä matkaan ennen kuin tuuli nousisi. Pitkän hellejakson jälkeen oli luvattu kovempaa tuulta ja Klovharu on tunnetusti vaikea paikka rantautua.

Veneen keula otti kiinni jyrkkään kalliorinteeseen, josta sitten kapusimme saareen. Parhaat rantautumispaikat olivat täynnä virallisempia retkiveneitä ja meidän oli tyytyminen siihen paikkaan, jonka kalastaja päätti valita. Etukäteen olisi sanonut, että tuosta kohdasta en pääse maihin. Mutta yllättävän jyrkkää kalliota ihminen sitten lopulta pääsee, kun oikein jotakin tahtoo:).

Karu saari on kaunis, vaikkakin kuuma kesäaurinko oli kuivattanut suurimman osan kukkaloistosta.

Meitä kuljettanut kalastaja tiesi kertoa, että Tove oli aluksi viettänyt kesiään veljensä kanssa läheisellä saarella, mutta veljen perheen kasvaessa Tove oli kaivannut enemmän omaa rauhaa ja ottanut Klovharun omaan käyttöönsä.

Paikalliset tiesivät kertoa, että saari on myös japanilaisten suosiossa. Meidänkin visiittimme aikana yksi vene oli tuonut japanilaisia Tove-faneja kesäpaikkaa ihailemaan.

Alun perin Jansson ja Pietilä rakensivat mökkinsä salaa, ilman rakennuslupaa. Sen piirrustukset ovat Tuulikki Pietilän veljen ja tämän vaimon, Reima ja Raili Pietilän tekemät. Ikkunat joka ilmansuuntaan olivat tärkeät. Mökki rakennettiin harjakorkeuteen mahdollisimman nopeasti, sillä Jansson ja Pietilä olivat siinä käsityksessä lain mukaan sitä ei olisi tuolloin tarvinnut purkaa vaikka rakennusoikeutta ei olisi myönnettykään. Myöhemmin viranomaiset myönsivät mökille myös virallisen luvan.

Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä asuivat saarella kesät vuosina 1964-1992. Tove oli kirjoittanut ikkunaan käsin lapun, jossa kertoi, että mökin avain riippuu oven yläpuolellä. Siis älkää särkekö ikkunoita, sulkekaa luukut.

Mökin koko sisätila on yhtenäinen tupakeittiö. Tutunnäköinen kulmakaappi on peräisin 60-luvulta

 - äitini mökillä on samanlainen. 

 

Tove Jansson työskenteli keittiön pöydän ääressä. Tässä mökissä ovat syntyneet myös monet suomalaisten rakastamista Muumi-tarinoista.

Mökin kirjoituspöytä kuului graafikko Tuulikki Pietilälle, joka oli myös sen itse, omin käsin nikkaroinut.

Suuri osa astioista on Toven ja Tuulikin ajalta. Vanhimmat 60-luvulta. Vanhan hellan päälle kerätyt keittoastiat muistuttavat emalin suosiosta.

Talon alapuolella, kaikelta piilossa ovat kallioon räjäytetyt kellari- ja saunatilat. Saunalta johti polku Toven suosimalle uimapaikalle saaren itäpäähän. Tove oli myös itse asetellut kiviä istuimiksi reitin varrelle.

Mökin kulmalla liehuu repaleinen lippu, joka laivakieleltä suomennettuna merkitsee "harua". Tove ja Tuulikki laittoivat lipun liehumaan aina paikalla ollessaan.

Pieni tupa on rakennettu saaren suojaan. Ja välillä suojaa on tarvittukin, sillä Virosta asti tulevat aallot löyvät välillä rajusti saaren rantaan.

Melkeimpä haikella mielellä jätin taakse saariseikkailun. Pieni saari jäi sydämeeni.

Lisää Toven saaresta voi lukea osoitteesta: http://www.tovejansson.com/saari.html

Terveisin,

Tallinnan kahvila Josephine ja Pierre

TALLINNA

Hämyisä ranskalaishenkinen kahvila Vene-ravintolakadulla kutsuu ohikulkijoita jo kadulta. Minäkin päädyn ystäväni kanssa paikan lounasajan tarjontaan tutustumaan.

Kahvilan ilme on kuin Pariisin Montmartrelta - Amelién maailmasta.

Vitriini notkuu erilaisia herkkuja ja leivonnaisia. Erityisherkkua ovat käsin valmistetut suklaatryffelit, joiden resepti on tarkoin varjeltu salaisuus.

Art deco -tyylinen juliste kuvannee tanssijatar Josephineä charlestonin lumoissa.

Kaupungilla kerrotaan, että Josephine ja Pierre olisi kirjailija Sofi Oksasen lempikahvila Tallinnassa. Tiedä häntä. Pitäisi kysyä Sofilta. Mutta tyyli ja värimaailma voisivat kyllä olla kirjailijan mieleen.
Ja kahvilan pienissä nurkkaukissa istuu yksi ja toinen "wannabesofi"-kirjailijanalku muistilehtiöönsä riipustamassa.

Kahvi maistuu pariisilaiselle.

Vuohenjuustosalaatissakin on eurooppalainen sävy.

Salista voi bongata tyyliin sopivia vanhoja esineitä ja valaisimia.

 Myös terassi mattoineen ja liinoineen on tyylille uskollinen.

Café Josephine ja Pierre

Vene 16

Terveisin,

Tallinnan Ravintola Elevantissa maistui Intia

TALLINNA

Päädyin ystäväni kanssa taannoisella Tallinnan visiitillämme ruokailemaan vanhan kaupungin Vene ravintolakadulle, numero viidessä sijaitsevaan Elevant-ravintolaan.

Intialaisten mausteiden tuoksu tulvi jo ovesta kadulle asti ja tuskin maltoimme nälkäisinä kavuta ylös tiukat kierreportaat.

Kannatti. Eteen avautui mielenkiintoisella tavalla sisustettu ravintola, jossa palvelu oli mitä ystävällisintä. Ilme oli omalla tavallaan räjähtänyttä - niin räjähtänyttä, että se vaikutti huolellisesti suunnitellulta ja valitulta. Ja sitä se varmaan olikin.

Ravintolaa oli kehuttu matkailulehti Mondossa mm. Viron ulkoministerin lempiravintolana. Ja vieraskirjassa näkyi kiitoskirjoitukset Suomen Valtionvarainministeriössä työskennelleiltä. Hyviin suorituksiin oli siis ylletty. Tyytyväisinä päädyimme lukemaan ruokalistaa.

Kuvissa sali loistaa tyhjänä, mutta todellisuudessa sen täytti sekalainen eri-ikäisten asiakkaiden joukko ja tilassa vallitsi kotoisa puheen sorina.

Kotoisa tunnelma, taivaalliset tuoksut, myönteiset odotukset ja päivän karttuma nälkä tekivät meistäkin suosiollisia asiakkaita....

 

... kaikkea piti kuvata, jotta malttoi odottaa ruokaansa.

 

Linssijauhoista leivotut ohuet papadum-leivät putosivat dippien kera nopeasti. Naan-leipien paistouunia ravintolassa ei ollut.

 

 

Ja vihdoin sitten tulivat pääruoat: lammasta, sieniä ja täyteläistä kermaista pähkinäkastiketta.

Kuvaaminenkin melkein unohtui:)

 

 

Jälkiruoaksi jäätelöä mango chutneyn kera.

 

Sosiaalisestikin ravintola oli taitava, mm. lapsille löytyi oma hauska leikkinurkkaus.

Ja illan päättyessä poistuimme viimeisimmäksi tulleina asiakkaina myös viimeisimipänä.
Samaan aikaan kuin yksi tarjoilijattarista, joka lähti töistä pariisilaiseen tyyliin skootterilla ja poistui Tallinnan vanhan kaupungin kujille vain hieman tummuvaan iltaan.

 

Terveisin,