San Franciscon Japan Town on suurin kolmesta USAssa olevasta japanilaisesta kaupunginosasta, jotka kaikki sijaitsevat Kaliforniassa. Japan Town on syntynyt San Franciscoon yli 110 vuotta sitten ja nykyisin alueella asuu noin 12000 asukasta, jolla on tavalla tai toisella japanilaisia juuria.
Tunnelma Japan Townissa on aidon japanilainen. Se on alueella asuvien japanilaisten oma kaupunginosa, ei turisteja varten tehty nähtävyys. Yhteenkuuluvuus ja omien tapojen kunnioittaminen ovat läsnä ja turisteja näkyi todella vähän.
Tunnelma Japan Townissa on aidon japanilainen. Se on alueella asuvien japanilaisten oma kaupunginosa, ei turisteja varten tehty nähtävyys. Yhteenkuuluvuus ja omien tapojen kunnioittaminen ovat läsnä ja turisteja näkyi todella vähän.
Huhtikuussa, kirsikankukkien aikaan myös San Franciscon japanilainen kaupunki viettää kirsikkajuhlaansa (Sakura Matsuri). Tänä vuonna oli myös kirsikkajuhlien 50. juhlavuosi
(Summer of Love -hippijuhlavuoden lisäksi).
Japan Town sijoittuu San Franciscossa Fillmoren kaupunginosaan, hyvin keskeiselle paikalle.
Japan Center on yksi alueen keskeisimmistä ostoskeskuksista. Sen liikkeistä voi ostaa myös vintage tuotteita. Keskuksessa toimii myös suurin ja vanhin Japanin ulkopuolella oleva ikebana-yhteisö.
Alueella on läsnä myös moderni Japani, mm. popkulttuurin tuoma katumuoti, Lolita-vaatteet, Rilakkuma-nallet, manga, J-Pop anime, Kinokuniya-kirjakauppa....
Asukkaille löytyy omat japanilaiset kylpylät, elokuvateatterit ja karaokebaarit. Ravintolat ja niiden ruokalistat ovat myös alueen asukkaita varten.
San Franciscon ystävyyskaupunki Osaka lahjoitti vuonna 1968 viisiosaisen, modernin ja pelkistetyn pagodan - Peace Pagoda. Edessä olevaa aukiota on ryhdytty kutsumaan Peace-aukioksi.
Origami Fountais ovat kuvanveistäjä Ruth Asawan teoksia - vedettömiä suihkulähteitä.
Betoniset penkipäädyt on koristeltu japanilaisilla aiheilla.
Koristekasvit ovat bonsai-henkisiä.
Ostokeskuksen sisällä olevat ravintolat on rakennettu pieniksi taloiksi.
Lounas-sushit syntyvät avokeittiössä.
Alkuun tarjoiltiin misokeittoa.
Sushirullat olivat herkullisia. Niissä oli pieni kalifornialainen vaikutelma.
Tempura on aina tempuraa. Valkoista kalaa, katkarapuja ja kasviksia frittikuoressa.
Jälkiruoalle piipahdimme Taiyaki-jäätelöbaariin, joka oli niin suosittu, että ulkopuolelle piti laittaa jonotusohjeet. Jo jonossa saattoi valita jäätelölaadun ja vohvelin, ettei palvelu hidastuisi. Vohveleissa vaihtoehtoina ovat kalanmalliset "Taiyaki" leivoisia muistuttavat hahmot.
Tilaukset otettii toisella tiskillä ja valmiit tuotteet annettiin ulos pienestä kioskimaisesta tiskistä.
'
Minun valintani oli Roasted Black Sesame -jäätelö ihan perinteisessä tötterössä.
Kumppanini valitsi Matcha Green Tean. Molemmat hyvin japanilaisia makuja.
Täyteläisiä, mutta ei liian makeita.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti