Myös monet shampanjatalot avaavat kilvan tuotantoyksiköitä Kaliforniassa. Viinilajikkeita on siirretty uuteen maailmaan ja tuotanto kasvattaa brändien suosiota uusilla markkinoilla. Kävimme Napa Valleyssä, Domaine Chandonin tilalla, jossa valmistetaaan kuohuviinejä rankalaisella shampanjamenetelmällä.
JACCUZZI
Viiniretkemme ensimmäinen kohde oli Jaccuzzin viinitila. Todellakin Jaccuzzi - poreammeiden valmistaja!
Vierailulla saimme kuulla Jaccuzzin perheen mielenkiintoisen historian. Sisarussarjaan kuului kuusi tyttöä ja seitsemän poikaa. Yksi veljeksistä osallistui lentokonebusinekseen, josta perhe myöhemmin siirtyi maatalouden tarvitsemien pumppujen ja kastelulaitteistojen tuottajaksi. Lopulta perheessä kehitettiin pienimuotoinen pumppu, jota alettiin käyttää terveyttä edistävissä kylvyissä. Tätä voidaan pitää Jaccuzzi-poreammeiden äitinä.
Lahjakkaan perheen yksi veljes rakasti Italiaa ja matkusti siellä usein. Matkamuistona tuli innostus viinin viljelyyn ja siitä alkoi viinien tuotanto omalla tilalla.
Maistoimme 5 erilaista viiniä suositusten mukaan. Tiloilla on kuitenkin mahdollisuus maistaa viinejä omien mieltymysten mukaan. Oikeat asiantuntijat ja viinien ostajat löytävät varmasti suosikkinsa.
Italian vaikutukset näkyvät viinitilan dekoraatioissa.
Pihamaalta löytyi jopa hurmaava Vespa.
CLINE CELLARS
Seuraava viinitila oli lähistöllä sijaitseva Cline Cellars. Tilan omistaja kuuluu Jaccuzzin perillisiin.
Tämän viinitilan punaviini Cashmere Black Magic on viinitilan Cashmere-brändin uutuus, joka tuli markkinoille viime vuonna. Erittäin mielenkiintoista oli tutustua amerikkalaiseen lanseeraukseen ja brändäykseen. Viini oli erinomaista, joten sitä sopiikin markkinoida.
Viinitila on voittanut palkintoja ja sille on kunnia-asia keskittyä kestävän kehityksen tuotantoon.
Tyyliltään tilan päärakennus on tyypillisen amerikkalainen. Puinen rakennus suurine terasseineen.
MAISEMIA NAPA VALLEYSSÄ
DOMAINE CHANDON
Kuohujuoman suurena ystävänä vierailu Napa Valleyn Yountvillessä sijaitsevassa Domaine Chandonissa oli minulle retkemme huipennus. Maistelujuomiksi oli valittu viisi erilaista juomaa ja makuerojen löytäminen ja uuden oppimínen tuntui hienolta.
Vierailumme aikana viinitiluksilla vallitsi juuri se viikko, kun vihreät rypäleet muuttuivat punaisiksi kypsymisen edetessä.
Viinisalissa oli 50 suurta käymistankkia, joista jokainen vetää 14 000 gallonaa eli noin 53 000 litraa viiniä.
Shampanjamenetelmän yksi hienous on Veuve Clicquot -shampanjatalon kellarimestari Antoine Mullerin keksintö: pullojen kääntö ja kallitus puisessa telineessä, pupitressa. Telineen avulla sakka valutettiin samppanjapullon kaulaan.
Chandonin viinitilalla, kuten kaikkialla modernissa tuotannossa tämä työvaihe tehdään nykyisin koneellisesti. Pupitre on esillä menetelmän esittelyn vuoksi.
Kolme vuotta tuotannossa kypsynyt Domaine Chandon Reserve Blanc de Blancs oli erinomainen kuohuviini. Se on saanut kriitikoilta samat pisteet kuin Möet & Chandon Brut -shampanja.
Hinta on edullisimpien shampanjoiden hintaluokassa.
Osa viinitilan tuotteista ei ole vähittäismyynnissä USAssa - niitä saa kuitenkin myös kuluttajat tilata suoran tilalta, kun on ensin liittynyt jäseneksi.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti