torstai 27. heinäkuuta 2017

Lounaalla Noassa - Tallinnan parhaassa ravintolassa

Pohjoismaiden parhaita ravintoloita listaava ravintolaopas White Guide arvosteli vuoden 2017 Tallinnan parhaaksi ravintolaksi meren rannalla, muutamia kilometrejä ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevan Restoran Noan, joka on usein aikaisemminkin nostettu Tallinnan parhaimmaksi.

Noa on Tallinnan ainoa ravintola, joka on yltänyt oppaan arvioinnin mukaan kansainvälisen huippuravintolan tasolle (Global Masters Level). Kaikkiaan oppaassa kuitenkin noteerattiin 23 Tallinnan ravintolaa neljässä eri kriteeriryhmässä.

Valitsimme kauniin kesäpäivän lounaspaikaksi juuri tämän merenrannassa sijaitsevan Noan.



Terassin edessä olevalle nurmikolle on pystytetty ravintolan tyylikäs logo. Taustalla siintää Tallinnan ydinkeskustan siluetti.




Kesäisin sisälle voi tulla terassin kautta, mutta varsinainen pääovi on kadulle päin.


Terassi on sisustettu yksinkertaisesti, mutta tyylikkäästi puisilla penkillä ja moderneilla rottinkituoleikka, kauniilla pöydilla ja yhteensopivilla suurilla tyynyillä.




Nuoret tarjolijat olivat ammattitaitioisia, huumorintajuisia ja kielitaitoisia. Palvelukokemus tuntui juuri fine-dining ravintolaan sopivalta, silti ilman turhaa pönötystä.


Alkupalan olisi jo voinut syödä silmillään. Kauniimpaa munakoisoa ei ihan heti osaa kuvitella.
"Burned end" munakoisossa on vuohenjuustorahkaa, karhunlaukkaa, rapeista kasviksia ja savustettua tomattia.



Pääruokani oli  kokonainen kuha, jossa makuelementteinä olivat karhunlaukka-perunapyree, vihreä parsa, karhunlaukka-kapris, ja vihreä omena. Kalan lisäkkeenä tarjoiltiin kuskussalaattia.
Tyyli on rouheinen, salaatti ja jälkiruoka-annoksissa oli linnunpesämäinen fiilis.




Kumppanini valinta oli marmripihvi pippurikastikkeella. Lisäkkeet tulivat omissa kulhoissaan kastiketta myöten. Alakuvassa paahdetut kantarellit, rapeat tikkuperunat, kurkkusalaatti ja bearnaise.


Jälkiruokina oikealla raparperillä maustettu juustokakku ja kurpitsansiemenjäätelö. Vasemmalla omassa kuoressaan paistettu Josperin banaani: viski-karamellikastike ja sitrusheinäjäätelö.


Lasku tuotiin laadukkaassa, Eestissa valmistetussa puurasiassa. Rasian rakenne oli sama kuin aterian alussa tarjotussa leipälaatikossa. Hintataso tuntui lomapäivään sopivalta. Kolmen ruokalajin lounas tuplaespressoineen ja kivennäisvesineen maksoi noin 50 euroa/henkilö.


 Kauniina kesäpäivänä nautimme löunaan upeiden lasi-ikkunoiden suojaamalla terassilla auringon lämmössä. Syksyn saapuessa tai viileinä kesäpäivinä ruokailut järjestetään sisäsaleissa.





Terveisin,


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti